Virtuaalivaluuttamarkkina on ollut vuonna 2022 suurten tunteiden vuoristorataa. Lähtökohtaisesti virtuaalivaluuttojen kurssit ovat notkahdelleet reilusti alaspäin, etenkin pienempien altcoinien osalta. Tunnetuista virtuaalivaluutoista esimerkiksi Crypto.com (Cronos), jonka mainokset ovat suuresti esillä televisiossa, jalkapallossa ja F1:ssä, arvo on laskenut merkittävästi huipustaan. Myöskin Celsiuksen Chapter 11 (konkurssi)ilmoitus tuli monelle sijoittajalle yllätyksenä tai ainakin aiheutti harmaita hiuksia Celsiuksen ilmoittaessa jäädyttää kaikki siirrot kauppapaikasta pois. Vastapainoksi myös nousuja on nähty, mutta ne ovat usein tasoittuneet kuluvan vuoden trendin mukaisesti: virtuaalivaluuttakurssit ovat korjanneet alaspäin.
Virtuaalivaluuttasijoittajan osalta virtuaalivaluuttakurssien heiluminen tarjoaa niin voiton kuin tappion mahdollisuuksia. On yhtä tärkeää niin tappioiden kuin voittojenkin osalta pystyä todentamaan ja vahvistamaan ne verotuksen toimittamista varten. Verohallinto tunnetusti haluaa tarkistaa tappioiden suuruuden ja määrän tarkasti: Onhan niistä saatava hyöty verovelvolliselle merkittävä. Verohallinnon kiinnostus katsoa tarkkaan läpi verovelvollisen vaatimat tappiot perustuukin ymmärrettävästi siihen, ettei verovelvollinen saa vaatia vähennettäväksi sellaisia tappioita, joita ei ole lainkaan syntynyt tai jotka ovat luonteeltaan vähennyskelvottomia, kuten esimerkiksi vahingonkorvaussaatavat.
Verotuksessa vahvistettu tappio vähennetään aina saman tulolajin tulosta, eli ansiotulojen tappio ansiotuloista ja pääomatulojen tappio pääomatuloista. Esimerkiksi virtuaalivaluuttojen myynneistä saadut tappiot voidaan vähentää osakekaupoista saaduista voitoista ja myös osingoista. Mikäli verovelvollisella ei ole lainkaan pääomatuloja tai niitä on vähemmän kuin vähennettäviä tappioita, siirtyy vähennys viidelle seuraavalle vuodelle. Tappioiden ilmoittaminen on siis kannattavaa siinäkin tapauksessa, että pääomatuloja ei olisi verovuonna lainkaan. Esimerkki auttaa ymmärtämään tämän merkityksen käytännössä:

Teet todistetusti tappiota virtuaalivaluuttakaupoilla 30 000 euroa verovuonna 2022. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jos teet voittoa viitenä seuraavana vuotena esimerkiksi virtuaalivaluuttakaupoilla, voit tehdä voittoa 30 000 euroa ilman, että sinun täytyy maksaa voitoistaan pääomatuloveroa. Mikäli et olisi ilmoittanut lainkaan tappioita, tulisi sinun maksaa voitoistasi pääomatuloveroa Verohallinnolle alkaen ensimmäistä voitollisesta sentistä.
Pienten myyntitappioiden osalta on hyvä huomata, että myyntitappiot eivät ole vähennyskelpoisia, jos verovuonna luovutetun omaisuuden yhteenlasketut hankintamenot alittavat 1000 euroa. Tällainen tilanne voi syntyä esimerkiksi silloin kuin verovelvollinen on hankkinut 10 000 eurolla osakkeita ja myynyt ne 900 eurolla, eikä ole tehnyt muita luovutuksia verovuoden aikana. Olemme onnistuneesti avustaneet asiakastamme vastaavassa tapauksessa ja saaneet vahvistettua tappion.
Huomaathan, että voit lisäksi hakea tuloverotuksen oikaisuvaatimuksella aiempia verovuosia koskevia tietoja oikaistavan, kuten vähentää tappioita, joita et ole aiemmin vähentänyt tai lisätä voittoja, joita et ole muistanut ilmoittaa. Kirjoitushetkellä voimassa olevat oikaisemisajankohdat näet alta: